Tänään Canis-lehdestä innostuneena tein pojille kaikille broilerin siivellä jäljet. Näin aluksi oli kukin aika lyhyt - n. 10-20m pitkä metsämaastossa. Keli oli märkä ja jälki vanheni tunnin, olisi saanut vanheta enemmänkin.

Eppu ajoi ensin, hoksasi sen heti ja häntä heiluen painoi yllättävän lujaa jäljellä. Sujuvasti jäljesti suoraan maahan kaivetun broilerinsiiven yli mun jälkiä. Mä pysähdyin ja mitään sanomatta vain en päästänyt Eppua pitemmälle, niin kyllä se jonkin ajan kuluttua sen sitten hokas kaivaa esille. Voi sitä äimistystä! ;)

Kanda seuraavana. Kanda vanhana hakukoirana ja luonnostaankin pystynenäisenä jäljestäjänä painois hyvin ylimalkaisesti tarkkaan Eppuun verrattuna. Pysyi kuitenkin ihan oikeassa kurssiassa ja sekin jäljesti suoraan piilotettujen siipien yli. Sepäs turhautui siinä määrin, että pisti vain makuulla hetken erisuuntaisten yritysten jälkeen. Jouduin lopulta pikkusen vinkkaamaan jäljestyksestä ja sitten se jopa löysi siivet. *nam*

Ristolla oli pisin jälki, koska kokeneena metsänkävijänä se tietää nää hommat - oletan. ;) Jälkeä se painoi heti, kävi omaan vilkkaaseen tapaansa tarkistamassa muutamat myyränkolot pikaiseen ja jatkoi taas oikeaan suuntaan. Tyylikkäästi sekin pyyhälsi siipien yli. Odottelin hyvän tovin aina hiljaan kehuen, kun se jäljesti yhtään minnekään suuntaan. En kuitenkaan päästänyt sitä väärään suuntaan kovin pitkälle. Sitten kävi sekin maahan ja vain ihmetteli. Puntaroin päässäni turhautumisen ja avustamisen välillä, ja ensimmäisen kerran kunniaksi päätin hieman avustaa rapsuttelemalla maata ja sanomalla hiljaa "etsi jälki" (tuttu? Ristolle ehkä peltojäljestä männä vuosilta). Muutamaan otteeseenkin sain avustaa ennen kuin se hokas maassa olevat siivet. Riston siipien paikka oli täys floppi, koska lähellä oli muurahaiskeko, jota en huomannut, ja josta oli sitten muurahaiset sen tunnin aikana siirtyneet Riston siiville. Ei ihme, ettei mun tarkkanenäinen metsästäjäni halunnut mitään siitä kuopasta tonkia. Jouduin siis itse ne siivet sieltä repimään ja putsaamaan muurahaisista. Sittenkin  Risto tovin mietiskeli mitä siiville tehdään - syödään vai jätetään. Lopuksi kuitenkin söi ne kaikki.

Yllättävää siis oli, ettei itse jäljestäminen maassa vedetyn siiven perässä ollut temppu eikä mikään - edes Epulle. Ja toinen yllätys oli, ettei kukaan pojista tajunnut maahan haudattuja siipiä ilman pitempään mietintätaukoa.

No, ensi kerralla varmaan homma sujuu mallikkaammin - niin siiven kaivajilta kuin jäljestekijältäkin. Kivaa kuitenkin oli ja suuri innostus nosti päätään!! :)